Olen ikäni ollut melkoinen sokerihiiri. Viime aikoina minulla on ollut kova makeanhimo. Jouluna meni suklaata alas ”melkein kuin ennen”. Pääsiäisenä ajattelin välttää suklaamuna-ansan. Siksi mietin, mikä olisi vähemmän paha makeapala kuin irtokarkkipussi, suklaa, kahvikakut ja pullat. Seikkailin netissä, jossa yks kaksi kohdalle osui raaka-versio Snickersistä. Mitä useammassa paikassa ohjeen näin, sen enemmän alkoi Snickers-hammasta kolottaa. Perustelin sen sopivaksi herkuksi, koska se valmistetaan raakaravintoversiona ja nautitaan selvästikin tuhdin koostumuksen vuoksi pieninä annoksina. Päätin kokeilla.
Lähdin seuraamaan ohjetta Syötävän hyvä -blogista, jossa on itseasiassa linkkejä useammille muillekin sivuillle, kuten Jolie ja Feel Good Kitchen-blogeihin. Itse mukaelin Syötävän hyvä-ohjetta lisäämällä täytteen päälle maapähkinöiden lisäksi hassel- ja casweh-pähkinöitä ja vaihtamalla kuorrutteen kaakaovoin kookosöljyyn.
Lapset eivät tekeleistäni välittäneet. Eikä sinällään ihme, enhän itsekään vielä niin pienenä lapsena Snickersistä pitänyt. Mutta aikuisten makuun patukat olivat – hyvin upposi pari pientä palaa kahvin kanssa. Siis tuhtejahan nämä on ja pala tai kaksi on jo kylliksi kerralla. Jopa minulle.
Raaka-Snickers
- Pohja:
1 dl maapähkinävoita (ja ripaus suolaa, jos käytetään suolatonta maapähkinävoita)
2 rkl hunajaa
2 rkl mantelijauhetta
Pohjan ainekset sekoitetaan keskenään ja levitetään voipaperilla vuorattuun astiaan. Laita astia pakastimeen noin puoleksi tunniksi.
- Täyte:
8 pehmeää taatelia
1 rkl kookosöljyä
1 rkl vettä
ripaus vaniljaa ja suolaa
kuorittuja maapähkinöitä, hasselpähkinöitä ja cashew-pähkinöitä
Sekoita täytteen ainekset pähkinöitä lukuunottamaan sauvasekoittimella ja lusikoi pohjan päälle. Painele pähkinöitä täytteen päälle. Alkuperäisen ohjeen mukaan patukoissa käytettiin ainoastaan maapähkinöitä. Lisäksi patukoiden tulisi jähmettyä pakastimessa pari tuntia, mutta itse laitoin kuorrutteen jo n.puolentunnin kuluttua.
- Kuorrute
2 rkl kookosöljyä
n. 1-2 rkl hunajaa
3 rkl raakakaakaojauhetta
ripaus vaniljaa
Sekoita kuorrutteen ainekset keskenään, makeuta oman maun mukaan. Itse laitoin hunajaa vajaa 2 rkl. Leikkaa Snickers-levyistä patukoita ja levitä kuorrute päälle. Voit myös kastaa patukat suklaaseokseen, mutta silloin joudut tekemään kuorrutetta enemmän. Tämä määrä riitti hyvin päälle kaatamiseen.
Alkuperäisessä reseptissä käytettiin kuorrutteessa kaakaovoi, Koska itselläni ei sitä ollut, vaihdoin sen kookosöljyyn. Mielestäni toimi moitteetomasti näinkin.
Huoneenlämmössä ja jopa jääkaapissa se pehmenee turhan löysäksi. Säilytä siis suklaa pakastimessa. Patukka on tarjoiluvalmis suoraan pakastimesta: leikkaa patukka pienemmiksi paloiksi teräm´vällä veitsellä ja nauti!
