Ja takaisin kynsiteemaan. Näin siinä kävi ja tässä mennään nyt:
Geelilakkaus kesti siistinä vain joitain päiviä, selvästi alle viikon! Sitten alkoivat kynnet katkeilla ja liuskoittuessaan repivä lakkaa mennessään. Harmitti. Mutta en lannistunut. Kynnet olivat kyllä melkoisen siivottomat. Viikon kuluttua kävin toistamiseen kynsihoidossa. Menin toiseen paikkaan. Poistettiin vanha lakka ja laitettiin uusi. Samat työvaiheet näytti lakkauksessa olevan.
Kosmetologi totesi, että alle viikko ON lyhyt aika geelilakan pysymiselle. Syitä lakan irtoamiseen kynsien katkeilun lisäksi voi olla heikko pohjatyö tai se että lakkaa ei ole ”käännetty” kynnen kärkeen /alle, Näissä tapauksissa lakan alle pääsee ilmaa, mikä irrottaa sen. Toisaalta hän sanoi, että käytettyjen lakkamerkkien välillä voi olla eroja. Yksi sopii yhdelle, toinen toiselle. Ja lopuksi, että toisten ihmisten kynnet eivät vain pidä lakkoja yhtä hyvin kuin joidenkin toisten. Ihan vastaavasti tavallisten kynsilakkojen välillä on merkkikohtaisia eroja ja käyttäjäkohtaisia eroja pysyvyydessä.
Kosmetologi siis kannusti kokeilemaan vielä kolmatta eri lakkamerkkiä, jos tämä uusikaan lakkaus ei kestäisi. Uusi lakkaus tehtiin Orlin tuotteilla. Harmikseni en muista ensimmäisen lakan merkkiä, mutta se on toki selvitettävissä. Ja nyt siitä olisi tietenkin hyötyä, koska tämä toinenkaan lakka ei pysynyt viikkoa pidempään. Tosin se näyttää kynsissä siistimmältä liuskoittumisesta huolimatta, ihan puhtaasti värin vuoksi! Nyt siis pitäisi miettiä, menenkö kolmannen kerran kynsien lakkaukseen. Nyt niihin on mennyt jo 110 € parissa viikossa. Kolmas kerta toden sanoo?
Tutkin netissä kotikäyttöön suunniteltuja geelilakkoja. Jos investoisi kotikäyttöiseen valouuniin ja aineisiin, tulisi kerta käsittely selvästi edullisemmaksi. Mutta osaisinko ja jaksaisinko tehdä työtä niin pieteetillä. Jos homma ei toimi kuluisi taas rahaa ja tulisi yksi turhake kaappiin. Näin äkkiseltäään kuitenkin tuntuu, että kotilaite voisi olla jees. Voisi laittaa geelilakat myös varpaankynsiin ja testata, onko eroja pysyvyydessä sormien vs.varpaan kynsissä. Jotain on kuitenkin tehtävä, ainakin poistettava vanhat geelilakat.
Joitain vuosia sitten, muistaakseni jossain naistenlehdessä, joku Suomessa asuva italialainen mies vastasi kysymykseen, mitä eroa on suomalaisessa ja italialaisessa naisessa. Tovin mietittyään vastasi, että Italiassa naisten kynnet ovat aina siististi lakatut, italialainen nainen ei esiintyisi kuluneet lakat kynsissään kuten Suomessa näkee tehtävän. Niinpä, huomenna taas baanalle – onneksi lakan väri on armelias ; )
