Nyt on lähtenyt jälleen yksi iso pyörä pyörimään. Lääkärini nimittäin ehdotti, että voitaisiin koettaa sädettämällä kutistaa yhtä etäpesäkkeistäni, jotta verenvuoto ja anemiariski pienenisivät, kuten jo toista vuotta sitten olimme teoreettisella tasolla keskustelleet. Sain lähetteen sädehoitoyksikköön, josta muutamassa päivässä tipahtikin vastaanottokutsu.

Ja, wau, mitä toimintaa! Mahtava lääkärin vastaanotto. Vastaanotolla keskusteltimme tilanteestani mahdollisuuksineen ja haasteineen kokonaisvaltaisesti, myös sädehoidon ulkopuolisista asioista. Ja mikä meininki toimeentarttumisessa. Ja heti lääkärin vastaanoton jälkeen olleen hoitajatapaamisen sisältö oli myös erittäin informatiivinen, vaikka hoitaja persoonana ei tuntunut kaikkein miellyttävimmaltä. Hän kuitenkin osasi asiansa ja kertoi niin paljon perustietoa tulevasta, että kysymyspankki tyhjeni käytännössä kerralla. Paitsi, että olin saanut kutsun hoidon arvioon, seuraavalle päivälle oli jo varattu hoidon suunnittelukuvantamiset (simulaatio) ja hoidon aloitusajankohtakin plänätty. Vaikka jouduin ”kalenteritörmäyksen” vuoksi siirtämään simulaatiokuvauksen tälle pääsiäisen jälkeiselle viikolle, silti hoidon aloitusajankohta pystyttiin pitämään ennallaan.

Wau-fiilis jatkui simulaatiokuvauksissa. Millä meiningillä sädeklinikalla tekevätkään töitä, mieletön positiivinen lataus, vaikka aikataulu meni täysin sekaisin sähkökatkoksen vuoksi: valot välähtivät kerran, mikä johtui sähkökatkoksesta, joka käynnisti varavoiman. Varavoimasta huolimatta kuvantamis ja sädetyskoneet sammuivat ja ne jouduttiin käynnistämään uudelleen. Koneiden käynnistäminen vei puolituntia, mikä aiheutti viivastyksen vastaanottoajoissa. Siitä huolimatta homma toimi kuin junan vessa, mutta ei haissut pahalle ;D

Simulaatiossa otettiin sekä magneetti- että TT-kuvat, joita yhdistämällä sairaalafyysikot voivat suunnitella hoidon. Simulaation yhteydessä tehtiin myös tatuointimerkit lantiolle. Ja voihan ihme, kuinka julmaati se nipisti. Vain kolme pistosta, kolme järisyttävän kirpeää pistosta neulalla, jota kouluterveydenhoitaja käytti 1980-luvulla ottaessaan sormenpäästä verikoetta. Hatunnosto henkilöille, jotka teettävät lantiolle ja bikinirajaan tatuoinnit. Siis hatunnosto kivunsietämisen suhteen. Niitä tatuointeja täytyy siis t o d e l l a  haluta, että sietää sen kivun, mietin. Mä en kestäisi, en todellakaan.

Maanantaina alkaa kahden viikon päivittäinen sädeputki. Vaikka on positiivisen odottava fiilis, silti vähän jännittää, myönnän. Mietin mahdollisia haittoja. Mietin, väsyttääkö hoito. Mietin, miltä tuntuu käydä hoidossa, joka itsessään ei tunnu. Mietin, miltä tuntuu ylipäänsä käydä hoidoissa päivittäin, sekin on uutta. Mutta ennen maanantain sädehoitoa, otan päivänsädehoitoa. Ihana aurinko, ihana kevät!