Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2015

Sädehoito – Ajatuksia, huomioita ja vinkkejä

Vastaa

Nyt kun koko kahden viikon säderumba on käyty, pää on saanut jäsenneltyä fiiliksiä siitä. Päällimmäisenä on mielessä se, kuinka ihmeen kivoja ja huumorintajuisia hoitsuja ainakin HUSin Linac10-koneella on! No, onhan se tietty mukavampaa mennä hoitoon kivojen ihmisten käsiin kuin hapannaamojen. Varmaan sama hyvä tilanne muillakin hoitokoneilla. Eiköhän nämä ammattilaiset ymmärrä, missä ja millaisen kurjan taudin parissa tekevät töitä ja käyttäytyvät sen mukaisesti.

Ihan samalla lailla ihailin hoitoprosessin kulkua, jonka kuvailin aiemmassa postauksessa. Potilaan silmin homma siis toimii hienosti. Prosessi toimi myös aikataulutuksen osalta, sillä myöhästymisiä ei ollut, vaikka ruuhkasta varoitettiin parina päivänä. Parina päivänä sen sijaan pääsin jopa etuajassa sisään, wau. Hoito oli kyllä hyvin sitovaa, vaikka kohdallani oli kyse vain kahden viikon hoitojaksosta. Jollain tapaa oli ärsyttävää, kun joka päivä täytyy vääntäytyä sairaalalle hoidettavaksi. Mietin, että mä rasituin jo kahden viikon jaksoista ja kohtuullisen lyhyestä sairaalamatkasta. Joidenkin toisten täytyy jaksaa ravata sairaalalla päivittäin jopa kuuden viikon ajan. Ja matkoihinkin voi mennä useampi tuntikin. Ihan käy siis työstä!

Aloin kutsua sädekonetta tuulimyllyksi. Koneen lavitsalla maatessa koneen neljä sakaraa pyörivät ympärillä kuin tuulimyllynsiivet. Ja siinä siipien pyöriessä ajatukset ohjautuivat tekniikkaan tai pikemmin sen kehittymiseen. Lähtökohtaisesti sädetyksen idea on vanha, mutta toteutustekniikka sen ympärillä on kehittynyt. Esim.Linac10 on uusi sädetyskone, joka liikkuu lineaarisesti hoidettavan ympärillä,ja näin ihoärsytyksen määrä saadaan vähennettyä vrt. tilanteeseen, jossa säteitä annetaan aina samasta kohtaa. Annetun sädetyksen teho kestää kuulemma vielä noin kahden viikon ajan viimeisestä annoksesta, mikä tuntuu vaikeasti käsitettävältä, kun hoito itsessään ei tosiaan tunnu miltään. Ainoa merkki hoidon aikana saadusta sädetyksestä saattaa olla jokin haitta, itselläni esimerkiksi limakalvoärsytys. Tehoa siis pääsee arvioimaan vasta muutaman viikon kuluttua hoidon päättymisestä. Eli ei hätäisten laji ollenkaan.

Hienosti osaavat HUSissa myös hyödyntää uuden koneen: töitä koneella tehtiin kahdessa vuorossa, aina iltaan asti siis. Toisinaan sädetysaika oli aamulla, joinain kertoina iltapäivällä tai illalla. Myöhäisin aika itselläni oli 18.30. Minusta on hienoa, että miljoonainvestointeja hyödynnetään perinteisen virastoajan ulkopuolellakin: saadaanpa useampi potilas hoidettua ja investoinneille vastinetta. Ja tosiasiassa iltavastaanottoaika tuo joustavuutta myös eri elämäntilanteissa olevien potilaiden hoitoon. Pisteet HUSille tästä. Sädekoneita saa käyttää muuten vain röntgenhoitajat. Ja Linac10 koneella hoitajina oli myös useampia miehiä!

Vinkiksi:

Jotta joka kerta sädetysalue saadaan kohdennettua mahdollisimman tarkasti samaan paikkaan, tulee lavitsalla olla mahdollisiman samassa asemassa ja sädetys pyritään toistamaan mahdollisimman yhtenevästi kerta toisensa jälkeen. Paitsi että tatuointipisteiden ja laserin avulla tehdään perusasento lavitsalle ja edelleen kuvantamisen avulla tarkennetaan ja tarvittaessa lavitsaa hienosäädetään, lisäksi:

  • sädealueesta riippuen esim. virtsarakon tulisi olla mahdollisimman samassa jamassa kuin simulaatiokuvauksissa sädetyksen suunnitteluvaiheessa. Käytännössä siis ennen hoitoa olisi hyvä olla samat rutiinit juomisessa ja vessassa käynnissä, jotta rakko olisi yhtä täynnä jokaisella sädetyskerralla.
  • Jokaiseen sädetykseen tulee pukeutua siten yhtenäväisesti, että vaatteet eivät muuta kehon asentoa lavitsalla. Tarvittaessa tulee riisuutua annettujen ohjeiden mukaan siten, että keho asettuu lavitsalle ja sen tukiin aina samalla lailla.

Sädehoitoa lapsen silmin

6 vastausta

Kahden viikon sädetysjakson viimeinen hoitokerta on nyt käyty. Hoito tapahtui muuten samaa rataa kuin kaikki yhdeksän muutakin kertaa, paitsi vanhempi tytär oli mukana katsomassa systeemiä. Heti ensimmäisellä kerralla hoitaja sanoi, että läheiset voi halutessaan ola mukana hoidossa. Mukana olo voi lieventää mystiikkaa hoidon ympärillä, samoin hoitoon ja syöpään liittyvää jännitystä, uteliaisuutta ja epävarmuutta. Kun kotona kerroin, että sairaalaan saa tulla mukaan, tytär ilmoitti heti kiinnostuksensa. Sovittiin, että hän pääsee mukaan kouluajan ulkopuolella olevaan hoitokertaan eli käytännössä siis tähän viimeiseen iltavastaanottoon.

Lapsi kulki reippaana mukana ja totesi, että röntgenhoitaja ja äiti ovat etunimikaimoja. Hoitohuoneessa röntgenhoitaja selitti, miten ja miksi lavitsalle asetellaan tietyllä tavalla ja kertoi koneen osista. Kuvantamisen ja sädetyksen ajan tytär oli monitorihuoneessa hoitajien kanssa. Hän sai siellä seurata äitiä näyttöpäätteen kuvassa ja hänelle oli selitetty röntgenkuvasta luuston eri osia. Ja kun hoito oli ohi, hän pääsi takaisin hoitohuoneeseen näkemään laitteen palauttamisen alkutilaan ja kuuntelemaan hoitajan kanssa käytyä keskustelua.

Katselin tyttöä. Hän oli hiljainen, selvästi mietteliäs. Kyselin, pelottiko, jännitikkö, tekikö pahaa, tuntuuko surulliselta,… Vastaus oli kaikkeen, että ei, en mä oikein osaa sanoa. Sitten sairaalasta ulos astuttuamme pieni suu aukesi ja kysyi, että onko siellä hoitajina aina miehiä. Toinen röntgenhoitajista oli tänään mies, toinen nainen. Sanoin, että joka päivä on ollut sekä miehiä että naisia hoitajina. Jatkokysymys kuului, että nolottaako olla ilman päällyshousuja iho paljaana? Ei, ei nolota, ei tässä iässä, ei näin sairaalassa hoidettavana ollessa. Keskusteltiin hoitajista ja lääkäreistä, joille ihmisten intiimeimmätkin alueet ovat ihan business as usual.

Lapsen hiljaisuus oli nyt purettu sanoiksi. Nousimme bussiin ja päätimme viettää pizza-perjantain. Keskustelu siirtyy pizzantäytteisiin. Viereiseltä bussinpenkiltä nousi rouva, joka poistuessaan toivotti meille hyvää ruokahalua!

Sädehoitokoneen siipien alla

4 vastausta

Makaan sädehoitokoneen makuulavitsalla ja totean röntgenhoitajille, että täällähän ei tänään ole musiikkia. Saan vastauksen, että kyllähän sitä järjestyy, jos Elastinen kelpaa. Mikäs siinä! Hoitaja napsauttaa poppikoneen päälle ja samassa aloittaa Elastinen:

”…katse eteen ja suupielet ylöspäin
teen vastoinkäymisistä voimaa
katse eteen ja suupielet ylöspäin
antaa tulla, kestän kyllä,
periks en tuu antamaan…”

Ja kun Elastinen on saanut viimeiset tsemppisanat laulettua, tulee röntgenhoitaja takaisin huoneeseen ja toteaa, että homma oli taas siinä. Hoidon ja Elastisen biisin ajan hoitohuoneesta kuuluu lisäksi koneen ääniä:

”iiiiiiiiiiiii-i-iiii-iiiiiiiiiiiiiiiiii….”, ”naks naks naks…” ja ”yyyyyyyyyyyyyy-y-yyyyyyyyyyyyyy….”

Koko hoitokerta vie kaikkineen n.15 minuuttia, josta aktiivinen kuvantamis-sädehoito-osio biisin, korkeintaan kahden verran. Homma siis kulkee näin, samaa kaavaa joka kertaa:

  • Parkkipaikan etsiminen Meilahdessa, jos siis erehtynyt menemään sinne autolla
  • Ilmoittautuminen ja nimettyyn odotustilaan siirtyminen
  • Peppu alas odotustilan penkkiin ja pian jo kutsuminen pukuhuoneeseen sillä aikaa, kun edellinen potilas on kuvauksessa
  • Kela-kortin näyttäminen ja kutsu hoitohuoneeseen sitten, kun edellinen potilas siirtynyt omaan pukuhuoneeseensa (säilytetään yksityisyys!).
  • Sädehoitokoneen lavitsalle siirtyminen ja henkilötunnuksen kertaaminen vielä kerran (potilasturvallisuutta!)
  • Hoitoalueen kohdentaminen sädekoneen alle millitarkasti tatuointipisteiden avulla (siis ”pilkun piip” ihan kirjaimellisesti!)
  • Röntgenhoitajat pois huoneesta, koneen käynnistys
  • Siivet pyörähtävät kerran hitaasti, noin yhden minuutin aikana, hoitolavitsan ympäri. Koneesta kuuluu vain pieni ininä ”iiiiiiiiiiiii-i-iiii-iiiiiiiiiiiiiiiiii…”. Ja jonain päivänä taustalla kannustaa Elastinen 🙂
  • Kone pysähtyy, ei tapahdu hetkeen mitään kunnes lavitsa naksahtelee ”naks naks naks…”: edellä otettujen kuvien perusteella kohdennetaan sädekenttä tarkasti hoitoalueelle. Ja jonain päivänä Elastinen jatkaa tsemppaustaan.
  • Kone käynnistetään uudelleen, siivet vähän nykivät kuin malttamattomina ja innostuksissaan, että pian taas päästään pyörähtämään! Koneesta kuuluu yninää ”yyyyyyyy-y-yyyyyyyyyyyyyyy-yyyyyyy…” kun siivet pyörähtävät taas ympäri ehkä yhden minsan aikana. Ja jonain päivänä taustalla Elastinen vielä kehottaa olemaan antamatta periksi!
  • Tähän väliin ennen lavitsalta nousemista voi halutessaan(!) napata valokuvan näkymästä huoneessa. (Ks. postauksen kuva: näkymä koneen sädehoitoyksikön alla lavitsalla maaten).
  • Pukuhuoneeseen siirtyminen, jossa pukeutumisen aikana toisessa pukuhuoneessa oleva potilas ohjataan hoitohuoneeseen.
  • Kiitos ja hei-hei hoitajille seuraavaan päivään! Ja sitten jo seuraava potilas ohjataan pukuhuoneeseen odottamaan vuoroaan.

Mitähän Elastinen hoitohuoneessa seuraaville laulaa. Ja mikähän biisi minulle huomen illalla hoitohuoneessa soi? Se onkin sitten viimeinen kertaa sädetystä ainakin tältä erää.

Vaalikahvit kolmella kakulla

2 vastausta

Lue loppuun →

Taas katse kynsissä

Vastaa

Ja takaisin kynsiteemaan. Näin siinä kävi ja tässä mennään nyt:

Geelilakkaus kesti siistinä vain joitain päiviä, selvästi alle viikon! Sitten alkoivat kynnet katkeilla ja liuskoittuessaan repivä lakkaa mennessään. Harmitti. Mutta en lannistunut. Kynnet olivat kyllä melkoisen siivottomat. Viikon kuluttua kävin toistamiseen kynsihoidossa. Menin toiseen paikkaan. Poistettiin vanha lakka ja laitettiin uusi. Samat työvaiheet näytti lakkauksessa olevan. 

Kosmetologi totesi, että alle viikko ON lyhyt aika geelilakan pysymiselle. Syitä lakan irtoamiseen kynsien katkeilun lisäksi voi olla heikko pohjatyö tai se että lakkaa ei ole ”käännetty” kynnen kärkeen /alle, Näissä tapauksissa lakan alle pääsee ilmaa, mikä irrottaa sen. Toisaalta hän sanoi, että käytettyjen lakkamerkkien välillä voi olla eroja. Yksi sopii yhdelle, toinen toiselle. Ja lopuksi, että toisten ihmisten kynnet eivät vain pidä lakkoja yhtä hyvin kuin joidenkin toisten. Ihan vastaavasti tavallisten kynsilakkojen välillä on merkkikohtaisia eroja ja käyttäjäkohtaisia eroja pysyvyydessä. 

Kosmetologi siis kannusti kokeilemaan vielä kolmatta eri lakkamerkkiä, jos tämä uusikaan lakkaus ei kestäisi. Uusi lakkaus tehtiin Orlin tuotteilla. Harmikseni en muista ensimmäisen lakan merkkiä, mutta se on toki selvitettävissä. Ja nyt siitä olisi tietenkin hyötyä, koska tämä toinenkaan lakka ei pysynyt viikkoa pidempään. Tosin se näyttää kynsissä siistimmältä liuskoittumisesta huolimatta, ihan puhtaasti värin vuoksi!  Nyt siis pitäisi miettiä, menenkö kolmannen kerran kynsien lakkaukseen. Nyt niihin on mennyt jo 110 € parissa viikossa. Kolmas kerta toden sanoo?

Tutkin netissä kotikäyttöön suunniteltuja geelilakkoja. Jos investoisi kotikäyttöiseen valouuniin ja aineisiin, tulisi kerta käsittely selvästi edullisemmaksi. Mutta osaisinko ja jaksaisinko tehdä työtä niin pieteetillä. Jos homma ei toimi kuluisi taas rahaa ja tulisi yksi turhake kaappiin. Näin äkkiseltäään kuitenkin tuntuu, että kotilaite voisi olla jees. Voisi laittaa geelilakat myös varpaankynsiin ja testata, onko eroja pysyvyydessä sormien vs.varpaan kynsissä. Jotain on kuitenkin tehtävä, ainakin poistettava vanhat geelilakat.

Joitain vuosia sitten, muistaakseni jossain naistenlehdessä, joku Suomessa asuva italialainen mies vastasi kysymykseen, mitä eroa on suomalaisessa ja italialaisessa naisessa. Tovin mietittyään vastasi, että Italiassa naisten kynnet ovat aina siististi lakatut, italialainen nainen ei esiintyisi kuluneet lakat kynsissään kuten Suomessa näkee tehtävän. Niinpä, huomenna taas baanalle – onneksi lakan väri on armelias  ; )

Sädehoitoa ja päivänsädehoitoa

Vastaa

Nyt on lähtenyt jälleen yksi iso pyörä pyörimään. Lääkärini nimittäin ehdotti, että voitaisiin koettaa sädettämällä kutistaa yhtä etäpesäkkeistäni, jotta verenvuoto ja anemiariski pienenisivät, kuten jo toista vuotta sitten olimme teoreettisella tasolla keskustelleet. Sain lähetteen sädehoitoyksikköön, josta muutamassa päivässä tipahtikin vastaanottokutsu.

Ja, wau, mitä toimintaa! Mahtava lääkärin vastaanotto. Vastaanotolla keskusteltimme tilanteestani mahdollisuuksineen ja haasteineen kokonaisvaltaisesti, myös sädehoidon ulkopuolisista asioista. Ja mikä meininki toimeentarttumisessa. Ja heti lääkärin vastaanoton jälkeen olleen hoitajatapaamisen sisältö oli myös erittäin informatiivinen, vaikka hoitaja persoonana ei tuntunut kaikkein miellyttävimmaltä. Hän kuitenkin osasi asiansa ja kertoi niin paljon perustietoa tulevasta, että kysymyspankki tyhjeni käytännössä kerralla. Paitsi, että olin saanut kutsun hoidon arvioon, seuraavalle päivälle oli jo varattu hoidon suunnittelukuvantamiset (simulaatio) ja hoidon aloitusajankohtakin plänätty. Vaikka jouduin ”kalenteritörmäyksen” vuoksi siirtämään simulaatiokuvauksen tälle pääsiäisen jälkeiselle viikolle, silti hoidon aloitusajankohta pystyttiin pitämään ennallaan.

Wau-fiilis jatkui simulaatiokuvauksissa. Millä meiningillä sädeklinikalla tekevätkään töitä, mieletön positiivinen lataus, vaikka aikataulu meni täysin sekaisin sähkökatkoksen vuoksi: valot välähtivät kerran, mikä johtui sähkökatkoksesta, joka käynnisti varavoiman. Varavoimasta huolimatta kuvantamis ja sädetyskoneet sammuivat ja ne jouduttiin käynnistämään uudelleen. Koneiden käynnistäminen vei puolituntia, mikä aiheutti viivastyksen vastaanottoajoissa. Siitä huolimatta homma toimi kuin junan vessa, mutta ei haissut pahalle ;D

Simulaatiossa otettiin sekä magneetti- että TT-kuvat, joita yhdistämällä sairaalafyysikot voivat suunnitella hoidon. Simulaation yhteydessä tehtiin myös tatuointimerkit lantiolle. Ja voihan ihme, kuinka julmaati se nipisti. Vain kolme pistosta, kolme järisyttävän kirpeää pistosta neulalla, jota kouluterveydenhoitaja käytti 1980-luvulla ottaessaan sormenpäästä verikoetta. Hatunnosto henkilöille, jotka teettävät lantiolle ja bikinirajaan tatuoinnit. Siis hatunnosto kivunsietämisen suhteen. Niitä tatuointeja täytyy siis t o d e l l a  haluta, että sietää sen kivun, mietin. Mä en kestäisi, en todellakaan.

Maanantaina alkaa kahden viikon päivittäinen sädeputki. Vaikka on positiivisen odottava fiilis, silti vähän jännittää, myönnän. Mietin mahdollisia haittoja. Mietin, väsyttääkö hoito. Mietin, miltä tuntuu käydä hoidossa, joka itsessään ei tunnu. Mietin, miltä tuntuu ylipäänsä käydä hoidoissa päivittäin, sekin on uutta. Mutta ennen maanantain sädehoitoa, otan päivänsädehoitoa. Ihana aurinko, ihana kevät!

Raaka-Snickers pääsiäisen makean nälkään

Vastaa

Olen ikäni ollut melkoinen sokerihiiri. Viime aikoina minulla on ollut kova makeanhimo. Jouluna meni suklaata alas ”melkein kuin ennen”. Pääsiäisenä ajattelin välttää suklaamuna-ansan. Siksi mietin, mikä olisi vähemmän paha makeapala kuin irtokarkkipussi, suklaa, kahvikakut ja pullat. Seikkailin netissä, jossa yks kaksi kohdalle osui raaka-versio Snickersistä. Mitä useammassa paikassa ohjeen näin, sen enemmän alkoi Snickers-hammasta kolottaa. Perustelin sen sopivaksi herkuksi, koska se valmistetaan raakaravintoversiona ja nautitaan selvästikin tuhdin koostumuksen vuoksi pieninä annoksina. Päätin kokeilla.

Lähdin seuraamaan ohjetta Syötävän hyvä -blogista, jossa on itseasiassa linkkejä useammille muillekin sivuillle, kuten Jolie ja Feel Good Kitchen-blogeihin. Itse mukaelin Syötävän hyvä-ohjetta lisäämällä täytteen päälle maapähkinöiden lisäksi hassel- ja casweh-pähkinöitä ja vaihtamalla kuorrutteen kaakaovoin kookosöljyyn.

Lapset eivät tekeleistäni välittäneet. Eikä sinällään ihme, enhän itsekään vielä niin pienenä lapsena Snickersistä pitänyt. Mutta aikuisten makuun patukat olivat – hyvin upposi pari pientä palaa kahvin kanssa. Siis tuhtejahan nämä on ja pala tai kaksi on jo kylliksi kerralla. Jopa minulle.

Raaka-Snickers

  • Pohja:

1 dl maapähkinävoita (ja ripaus suolaa, jos käytetään suolatonta maapähkinävoita)
2 rkl hunajaa
2 rkl mantelijauhetta
Pohjan ainekset sekoitetaan keskenään ja levitetään voipaperilla vuorattuun astiaan. Laita astia pakastimeen noin puoleksi tunniksi. 

  • Täyte:

8 pehmeää taatelia
1 rkl kookosöljyä
1 rkl vettä
ripaus vaniljaa ja suolaa
 kuorittuja maapähkinöitä, hasselpähkinöitä ja cashew-pähkinöitä

Sekoita täytteen ainekset  pähkinöitä lukuunottamaan sauvasekoittimella ja lusikoi pohjan päälle. Painele pähkinöitä täytteen päälle. Alkuperäisen ohjeen mukaan patukoissa käytettiin ainoastaan maapähkinöitä. Lisäksi patukoiden tulisi jähmettyä pakastimessa pari tuntia, mutta itse laitoin kuorrutteen jo n.puolentunnin kuluttua. 

  • Kuorrute

2 rkl kookosöljyä 
n. 1-2 rkl hunajaa
3 rkl raakakaakaojauhetta
ripaus vaniljaa

Sekoita kuorrutteen ainekset keskenään, makeuta oman maun mukaan. Itse laitoin hunajaa vajaa 2 rkl. Leikkaa Snickers-levyistä patukoita ja levitä kuorrute päälle. Voit myös kastaa patukat suklaaseokseen, mutta silloin joudut tekemään kuorrutetta enemmän. Tämä määrä riitti hyvin päälle kaatamiseen. 

Alkuperäisessä reseptissä käytettiin kuorrutteessa kaakaovoi, Koska itselläni ei sitä ollut, vaihdoin sen kookosöljyyn. Mielestäni toimi moitteetomasti näinkin. 

Huoneenlämmössä ja jopa jääkaapissa se pehmenee turhan löysäksi. Säilytä siis suklaa pakastimessa. Patukka on tarjoiluvalmis suoraan pakastimesta: leikkaa patukka pienemmiksi paloiksi teräm´vällä veitsellä ja nauti!

Hei hei mitä kuuluu? – Olosuhteisiin nähden hyvää!

Vastaa

”Hei hei mitä kuuluu
Sä kysyt ja kaikki on ok
No hyvä sun on puhuu
Kun sä et tiedä miltä musta tuntuu”

Näitä Apulannan laulun sanoja mukaellen tänään taas sain kysymyksen: ”Miten sä nyt voit?” Sisälläni kihisee, kuohuu ja kohisee… Ja mitä siihen sitten pitäisi vastata, mitä minulta odotetaan? Joskus tekisi mieli heittää takaisin ”Mites itse nyt voit?”, ”Mä voin ihan kivasti, mutta sulle voi tulla pian kurja fiilis, kun kerron kuinka inhottava ja ei-toivottu juuri esittämäsi kysymys on!”, ”P#%¤&&s se sulle kuuluu?” tai ”Kiitos kun pilasit nämä juhlat ottamalla puheeksi mun sairauden!”

Tosiasiassa vastaan yleensä tällaisiin kysymyksiin, että kuuluu olosuhteisiin nähden hyvää, koska se on aivan totta – syöpäolosuhteisiin nähdenhän minulle kuuluu hyvää! Joskus olen ohittanut kysymyksen myös sanomalla, että haluan puhua jostain muusta aiheesta. Läheiset ja ystävani tietävätkin suoran pyyntöni, että jatketaan normaalia ja tavanomaista kanssakäymistä, eikä täytetä kohtaamisia sairaudellani. Tällainen haastava tauti on elämässä seuralaisena joka päivä, eikä siitä halua toistuvasti puhua. Sitä paitsi sairaus on toisinaan pitkiäkin aikoja(!) taka-alalla, joten kysymykset vain palauttavat turhaan takaisin tylsiin tunnelmiin.

Tänään lisä-ärsytystä kysymyksessä aiheutti se, että kysyjä oli puolituttu tai tutun tuttu, ammatiltaan lääkäri, jota näen erittäin harvoin yhteisen ystävän välityksellä. Henkilö, jolle en usko muitakaan liian henkilökohtaisia asioitani. Ja lääkäri, jonka erikoisala ei ole sairaudessani. Mietin, noinko siellä lääkiksessä on opetettu vai ihanko itse keksit kivan keskustelun aiheen illanviettoon. Miksi ihmeessä? En ollut vastaanotolla, olin illanvietossa. Voi luoja, kun pääsisi joskus vähän opettamaan. Yksityisopetusta en sitten tänään ryhtynyt antamaan, väärä paikka, väärä aika, väärä muudi.

Toki myös ymmärrän, että ihmiset voivat olla vähän kuutamolla hankalasti sairaiden kohtaamisissa. He tarkoittavat hyvää ja sanovat tahattomasti ja ajattelemattaan jotain tylsää. Sen sijaan, että sanoo ja kyselee (kyselytkin muuten tuntuu välillä lähinnä juoru-uteluilta ”missäs vaiheessa elämänkaarta sitä oikein mennäänkään”), käyttämään enemmän korvia kuin suuta. Oikein mielelläni juttelen ihan arkisista asioista ja elämänmenosta. Jos oikein kovasti polttelee, ja haluaa avata suunsa aiheen suhteen, vinkkaisin kysäisemään tyyliin ”haluatko puhua asiasta” tai ”haittaako, jos kysyn”. Omalla kohdallani, kuten minut tuntevat tietävätkin, otan itse asioita välillä puheeksi. Mutta saa minullekin sanoa, jos ei jaksa kuunnella ja jos en itse ole ymmärtänyt kysyä, jaksaako vastapuoli kuunnella!

Väitän, että en ole näine ajatuksineni yksin. Ja koska sain purettua tuntojanikin, minulle kuuluu nyt taas ihan hyvää 🙂

Iloista pääsiäistä!